Elettiin 1960-luvun loppupuolta. Silloinen esimieheni, erään tekniikkaan erikoistuneen julkaisun päätoimittaja oli juuri saanut lentolupakirjan ja halusi kenties tehdä minuun vaikutuksen viemällä minut eräänä kauniina päivänä pienelle kaupunkikierrokselle nelipaikkaisella lentokoneella. Ilma oli hieno ja taivas melkein pilvetön. Helsinki näytti niin kauniilta ja siistiltä ilmasta käsin. Toisen kerran pomoni vei minut lentämällä lounaallekin Malmin lentokentälle. <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Tai ehkäpä hän vain halusi piristää minua. Elin silloin vaikeita aikoja. Avioliittoni oli ajautunut karille ja olin jäänyt yksin pienten tyttärieni kanssa. Edessäni olivat yksinhuoltajan jokapäiväiset huolet. Elämä ei ollut helppoa, vaikka olinkin itse halunnut eroa. Mutta rauhallisempaa se oli kuin ennen. Enää ei tarvinnut pelätä asettaessaan avainta kotioven lukkoon. Tosin vielä pitkään pelkäsin, että mieheni sittenkin voisi tulla sisään omilla avaimillaan, kunnes vaihdoin oveeni lukon.

 

Joka-aamuinen lasteni vieminen bussilla Laajasalosta Herttoniemeen jatkui kuten ennenkin. Laajasaloon saatiin lastentarha vasta vähän ennen kuin isompi tytöistä meni kouluun.  Rankkaa se oli lapsillekin. Heidänkin päivänsä venyivät pitkiksi. Ja lisäksi kotona oli väsynyt äiti.

 

Kaiken kukkuraksi mieheni oli häirinnyt vielä työrauhaanikin soittamalla pomolleni, jolloin minun oli pakko kertoa tälle koko tapaus.  Samaa hän oli harrastanut jo ennenkin. Edelliselle työpaikallani hän oli tullut jopa henkilökohtaisesti rähisemään.  Olin säälinyt häntä hänen sokeutumisensa takia,  mutta jossain vaiheessa oli mitta täysi. Syynä mm. neljä reissua Töölön sairaalan poliklinikalle, josta neljännellä kerralla tulin kotiin kainalosauvojen kanssa. Jo sitä ennen olivat kaikki tunteeni häntä kohtaan kuolleet, kun sain kuulla hänen valittaneen eräälle pappistuttavalleen, ettei hänen vaimonsa ymmärrä häntä!!!  Sen jälkeen en kyllä ymmärtänytkään.

 

Uusi työpaikka oli miesvaltainen, kuten olettaa saattaa. Siellä otin ensiaskeleeni toimittajan urallani toimituksen sihteerinä. Valitettavasti toimitusjohtajalla oli tietyt ennakkoluulot valtionpalveluksessa olevien suhteen.  He kuulemma lepäsivät laakereilla ja nostivat isoa palkkaa.

 

Tuo mainitsemani neljäs poliklinikkareissu osui valitettavasti uuden työsuhteeni alkuaikoihin. Jouduin olemaan poissa töistä reilut kaksi viikkoa. Ja oltuani taas työpaikalla viikon jouduin taas sairaslomalle viikoksi sairastuttuani angiinaan, joka ei edes parantunut, vaan jouduin uudelleen lääkekuurille. En kuitenkaan uskaltanut enää jäädä kotiin, vaan paiskin töitä kuumeisenakin. Siitä huolimatta tuli potkut aikanaan, vaikka olin tehnyt työni säntillisesti, käynyt paikalla jopa sunnuntainakin, kun oli kiirettä. Ja vaikka päätoimittaja oli minua puolustanut. Onneksi hän kirjoitti minulle hienon työtodistuksen.

 

Miesvaltaisella työpaikalla meidän muutaman naisen tekemisiä vahdittiin,  muuten olimme heille kuin ilmaa. Sen sijaan miespuoliset toimittajat tulivat töihin milloin lystäsivät ja sitten rupesivat pelaamaan pajatsoa, joka oli työkoppini oven ulkopuolella. 

 

(Olen kirjoittanut tuosta työpaikasta jutun toisessa blogissani. Ketä kiinnostaa: sen kirjoituksen osoite on tämän tarinan ensimmäisessä kommentissa.)

 

Noin kymmenen vuotta myöhemmin  olin taas  yläilmoissa pienessä lentokoneessa.  Olimme Metsä-Ylläksessä, hienossa hirsihuvilassa pitämässä metsähallituksen Metsävaltio-lehden työvaliokunnan kokouksessa. Ensi kertaa tutustuin Lapin yöttömään yöhön ja  keskiyön aurinkoon. Toimin silloin metsähallituksen vt. toimitussihteerinä.

 

Paikalla oli myös metsähallitukseen siirtynyt entinen lentäjä, joka halusi tehdä vaikutuksen seurueen ainoaan naiseen lentotempuillaan: äkkisyöksyineen alaspäin ja koneen kallisteluineen. Ei onnistunut, koska olin ollut aiemminkin pikkukoneen kyydissä. Sitä paitsi olin ehtinyt olla jo helikopterinkin kyydissä metsäntarkastuslennolla Karstulassa.

Sainkin kuulla olevani "rautainen nainen".

 

Myöhemmin kuulin kyseisen lentäjän joutuneen metsäntarkastuslennolla pikkukoneellaan liian lähelle sähköjohtoja. Ja hän oli joutunut tekemään äkkisyöksyn alaspäin välttääkseen vaarallisen yhteentörmäyksen.  Niinpä hän ohittikin sähköjohdot niiden alapuolelta.

 

Paperivuorineuvos