Italiassa paetaan yhä useammin kaupunkien hälinää, ilmansaasteita, stressiä ja rikollisuutta maaseudun pieniin asutuskeskuksiin. Sellainen on Marchen läänissä sijaitseva Monte San Vitokin, jonka historialliseen keskustaan muutin vuonna 1985. Kuvittelin pääseväni eroon oravanpyörästä, johon pienlehden toimitussihteerinä olin joutunut.
Täällä minua odottikin ainainen tasapainoilu kirjallisten töiden ja kotitöiden välillä. Ja kun lankoni kuoli autokolarissa pian Italiaan tuloni jälkeen, lankesi huolenpito mieheni iäkkäistä vanhemmista miehelleni ja minulle. Toinen veli asuu Torinossa, eikä vanhoja ihmisiä voi viedä pois juuriltaan. Vanhainkotiin Italiassa menevät vain ne, joilla ei ole omaisia.
Taas minulla oli nelihenkinen perhe, jonka hyvinvointi oli vastuullani. Appivanhempani olivat jo aika vanhuudenhöperöitä ja aluksi minulle ihan vieraita ihmisiä. Tuskin olisin jaksanutkaan ilman mieheni suurenmoista panosta. Mieheni sisaruksista ei juuri apua ollut.
Anoppini kunnioiitti minua suuresti ja puhuttelikin pitkään "journalisitiksi". Poikansa kuolemasta hän ei ikinä toipunut. Veli oli pienenä saanut aina tuplasti sen minkä muut, mutta aikuisena hän pitikin hellää huolta äidistään. Apesta, jolta sain vain yksitavuisia vastauksia, oli vanhemmiten tullut varsinainen puuhamies ja itsepäinen kuin muuli. Jatkuvasti piti vahtia hänen tekemisiään. Kerrankin hän seisoi tikapuilla parvekkeella, jonne oli ne haalinut ties miksi. Kovasti perso viinillekin hän oli mutta sai terveydellisistä syistä tyytyä viinilasilliseen lounaalla.
Meillä ei gourmet-ruokia tehty eikä tehdä vieläkään. Mutta tarvittiin kekseliäisyyttä sellaisten ruokien kehittämisessä, joita anoppini pystyi syömään. Hänellä ei ollut suussaan enää yhtäkään hammasta. Se ei ollut harvinaista täällä. Vuoteen 1984 kuka tahansa lääkäri saattoi ruveta "hammaslääkäriksi" erikoistumatta. Hoitomuotona olikin ollut useimmiten hampaiden poisto.
Italialaiset rakastavat ruokaa, ja se valmistetaan perinteiseen tapaan antaumuksella. Ruoka-ajat ovat täällä pyhiä. Ne ovat niin vakiintuneita, että puhelimet käyvät kuumina juuri silloin, koska tiedetään ihmisten yleensä olevan paikalla. Miehet käyvät tavallisesti kotona lounaalla, eikä kouluissa yleensä järjestetä ruokailua.
Televisio-uutisetkin lähetetään lounaan ja illallisen aikoihin. Italiassa oloni alkuajoilta muistan, miten järkytyin kuvaruudun tarjotessa aterian höysteeksi mafian murhia, Firenzen hirviötä ja Achille Lauron kaappausta ja terrori-iskua Rooman lentoasemalla. Se oli hurja vastapaino positiiviselle kulttuurisokille, jonka Italiassa ensin kokee törmätessään joka askeleella kauneuteen, taiteeseen ja historiaan. Suomi tuntui varsinaiselta lintukodolta silloin.
Historian siipien havinaa on kuultavissa myös täällä "linnassani" (kuvassa). 1700-luvulla rakennettu kolmikerroksinen talo oli 1700-luvulla Pyhän Bernhardin veljeskunnan munkkien perustama Santa Maria della Visitazione-luostari. Vuosina 1806-1845 talo oli Italian varakuninkaan Napoleon I:n poikapuolen, Eugenio Napoleonen hallussa. Hänen äitinsä Josephine (Beauharnais) on ainakin Napoleonia käsittäviä elokuvia nähneille tuttu.
Kommentit