Väestörekisterikeskuksen pääjohtaja Hannu Luntiala on kirjoittanut novelleja

miehistä Tammen julkaisemassa  esikoisteoksessaan Hommes (= miehet). 

En ole vielä lukenut keväällä ilmestynyttä kirjaa, mutta lainaan tässä Vantaan

Laurissa julkaistua artikkelia, jonka on kirjoittanut Dulce Lempiäinen. <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

     Kirjan novelleissa esiintyy erilaisia miehiä erilaisissa elämäntilanteissa.

Uskottavan tuntuiset miehet ovat Luntialan mukaan täysin mielikuvitukseni

tuotetta.

Miehen pimeä kohta

Lienee naiivia olettaa, että mies ymmärtää muita miehiä vain siksi, että on

samaa sukupuolta. Toisin kuin naiset — joille sukupuoli on välillä melkein

poliittinen asia — miehet tuntuvat pitävän miehuuttaan enemmän

yleismaailmallisena ihmisyytenä, jota ei tarvitse selittää eikä puolustella,

Silti mies kykenee menemään toisen miehen pään sisälle tavalla, johon

nainen ei kykene. 
     Luntialan tarinoiden hahmoja ei yhdistä ainoastaan miehuus, vaan

piirre, jota kirjailija kutsuu miehen pimeäksi kohdaksi, kirjoittaa

Lempiäinen.

     — Kaikkia novellieni miehiä yhdistää jonkinlainen kummallisuus tai

poikkeavuus, toteaa Luntiala.  Ikään kuin meillä kaikilla olisi jokin asia,

josta ei puhuta, tai jota ei näytetä julkisuudessa, hän jatkoi. Itseasiassa

hän itsekään ei ollut kertonut työtovereilleen kirjoittamisharrastuksestaan

mitään.

Nainen jättää sanattomaksi

Kätkevätköhän naiset salaisuutensa samalla tavalla, pohdiskelee Luntiala,

 jolle naiset näyttävät olevan muutenkin melko tuntematonta aluetta.

     — En uskalla kirjoittaa Naisen sisäisestä maailmasta Luntiala ei omien

sanojensa mukaan uskalla kirjoittaa. "Minua häiritsee vastakkaisessa

sukupuolessa yksi tietty, toistuva ominaisuus, jota en vieläkään ymmärrä.

     Tätä piirrettä Luntiala kutsuu "haluan-että-keskustelemme-suhteestamme"

‑piirteeksi. Se aina yllättää aseistamattoman miehen ja jättää kirjailijankin

sanattomaksi.

 

Ei reppanoita, vaan erilaisia

 

Ei Luntiala silti  miehistä mitään reppanoita maalaa. — Monet suomalaiset

kirjat ja iskelmät piirtävät kuvaa keski-ikäisestä tai vanhasta miehestä, joka

 jurona tuopin ääressä murehtii mennyttä elämäänsä. Haluan kirjoittaessani

näyttää miehistä toisen puolen, niin sanotun uuden miehen. En parempaa,

vaan erilaisen, totesi Luntiala Lempiäisen haastattelussa.