Maaginen luku

Sillä välin kun yritin palauttaa mieleeni, mitä olin tehnyt 40 vuotta sitten, laitoin hakukoneeseen sanan neljäkymmentä. Ja aineistoa löytyi rutkasti.
     Neljäkymmentä taitaa olla jollakin tavalla maaginen luku, sillä se esiintyy Raamatussakin lukuisia kertoja sekä Vanhan että Uuden testamentin puolella. Ensinnäkin vedenpaisumus tuli maan päälle 40 vuodeksi sinä vuonna, kun Nooa täytti 600 vuotta.  (Lieneekö siinä yksi nolla liikaa, vai olivatko vuodet silloin lyhyempiä? Mene ja tiedä!!!) 
     Raamatussa kerrotaan niin ikään Israelin kansan joutuneen harhailemaan erämaassa 40 vuotta. Ensin heille oli annettu aikaa 40 päivää, jotta he olisivat valinneet oikein, mutta he olivat tehneet väärän valinnan eivätkä päässeet luvattuun maahan,  minkä seurauksista myös heidän jälkeläisensä joutuivat kärsimään.
    Mooseskin oli joutunut olemaan maanpakolaisena 40 vuotta. Ja hänen kerrotaan sitten viipyneen vuorella yksinään 40 päivää, joiden aikana hänelle ilmeisesti myös saneltiin ne kymmennen käskyä. Ei sentään neljäkymmentä. (Voisi olla vaikeaa muistaa niin monta!)
    Jeremia julisti Jerusalemin tuhon 40 vuotta ennen sen tapahtumista.  Niin ikään Jeesus, joka oli kasteen jälkeen rukoillut ja paastonnut erämaassa 40 päivää, oli ennustanut 40 vuotta etuajassa  Jerusalemin hävityksen vuonna 70 eli 40 vuotta jälkeen Kristuksen.

     Jotain maagista siinä luvussa täytyy totisesti olla!!!

 Kaikki uusiksi

Vähän maallisemmassa tekstissä kerrottiin, että nainen täytettyään 40 vuotta joko vaihtaa miestä tai työpaikkaa tai aloittaa uuden harrastuksen.  (La donna è mobile!)  Siinäpä se.  En muista missä olin ja mitä tein 40 vuotta sitten, mutta noin neljäkymmentävuotiaana tosiaan vaihdoin miestä,  tai oikeammin sanottuna tutustuin nykyiseen mieheeni.
     Samoihin aikoihin vaihdoin myös työpaikkaa,  minkä johdosta lyhensin kesälomaani ja lensin Italiaan, ja ensimmäisenä iltana hänet löysin tai pikemminkin hän löysi minut. Hänen mukanaan tuli myös uusi harrastus: italian kielen opiskelu,  jota harrastinkin innokkaasti niiden kolmen vuoden aikana, jotka vielä vietin Suomessa. Voin tosiaan sanoa, että hiukan nelikymppisenä alkoi ihan uusi elämä. (RVC)