Papaveri

Niitty oli niitä punaisenaan.
Punaiset terälehdet
kevyessä kevättuulessa.
Unikoita. Papaveri.

Hän uneksi niistä unissaankin,
Uniikkeja unikoita unissaankin.
Joku värisokea, kauneudelle sokea,
näki niissä vain oopiumia.

Joskus, harvoin, hän poimi niitä
maljakkoonkin. Sylin täydeltä.
Punaisia, hentoja,  herkkiä
rentun ruusuja tai orkideoja.

Punainen kukkameri
keittiön pöydällä.
Punaiset, herkät terälehdet.
Näky huumasi herkkyydellään.
Ilman oopiumiakin.

Niiden kuva liimautui hänen
takaraivoonsa raivokkaasti.

Mutta eivät ne kukoista
siinä pöydällä, maljakossa
kuin hetkisen, puoli päivää.
Päivän korkeintaan.
Kuin morsian häissään.

Ja sitten on kuin ei mitään
olisi ollutkaan.
Mutta olihan kukittu kerta.

(RVC)