<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />
Prinsessa oli ihan tavallisen sammakon näköinen. Sammakkolammen muista asukkaista sen erotti vain kummallisten puheittensa vuoksi.
- Minä olen kuninkaallista sammakkosukua. Suvussamme kulkee sellainen taika, että aina kun joku rakkaudessaan pettynyt prinssi tai prinsessa tulee tähän lammen rannalle ja ottaa käteensä jonkun sukumme jäsenistä, tästä tulee hänen puolisonsa, Prinsessa valisti kumppaneitaan. – Mutta jos hän istahtaa ruohikolle ja katsoo liian syvälle lampeen, muuttuu hän itse sammakoksi.
Eräänä päivänä sammakkoväki oli taas kuohuksissaan Prinsessan puheista. – Mikä se kuvitteleekin olevansa. Kutuprinsessa, he pilkkasivat.
- Äitinikin oli prinsessa, mutta muuttui sammakoksi eräänä juhannusyönä. Hänellä oli neljäsataa tanssiaisleninkiä ja kymmenen palvelijaa, mutta ei se häntä auttanut, kun hänen armaansa hylkäsi hänet vieraan maan neidon vuoksi, kertoi Prinsessa tuijottaen kohti metsän laitaa uneksivin silmin.
- Kerran minäkin kohtaan ikioman prinssini tämän lammen rannalla. Hän on tumma ja tulinen ja ratsastaa valkoisella oriilla minua noutamaan, Prinsessa sanoi ja venytteli vihreää kaulaansa.
Toiset sammakot nauroivat. - Lähde etanoita pyydystämään. Ei kai sinun koko ajan tarvitse tässä prinssiä varten passissa olla, ne kurnuttivat. Toki ne Prinsessasta pitivät, vaikka se olikin vähän olevinaan.
- En minä nyt ehdi. On täyden kuun aika, prinssini voi tulla millä hetkellä hyvänsä, ja hänelle käy huonosti, ellen ole paikalla.
Sammakot katsoivat toisiinsa naureskellen. – Kutuprinsessa unelmissa kutee... Katso, ettet muutu kuduksi siinä istuessasi.
Silloin puuttui puheeseen hyvin vanha sammakkomuori. - Yhym... Olen minä kerran eläissäni nähnyt sellaisen tapauksen, se aloitti. Kaikki sammakot istahtivat muorin ympärille silmät uteliaisuudesta auringossa välkehtien. Ja sammakkomuori aloitti tarinansa:
Tämän lammen rantaan tuli kerran jumalaisen komea vaalea Prinssi. Hänen kiharansa ulottuivat olkapäille asti, hänellä oli yllään taivaansininen samettipuku, ja hän ratsasti uljaalla valkealla oriilla. Mutta vaikka Prinssi oli niin kaunis, oli hän hyvin surullinen. Hän kaipasi kuollakseen rakastamaansa pientä mökin tyttöä, joka eräänä juhannusyönä oli kadonnut jäljettömiin. Ihmiset sanoivat, että tyttö oli katsonut liian syvälle lammen peiliin yrittäessään nähdä siinä rakastettunsa kasvot.
Prinssi seisoi tässä lammen luona pitkään odottaen näkevänsä edes vilahduksen tytöstä ja oli vähällä pudota itsekin veteen. Sen vuoksi hän ei heti huomannut sammakkoa, joka jo kauan oli tuijottanut häntä häpeilemättä kasvoihin.
- Älä putoa, huudahti sammakko, ja. Prinssi astui askeleen taaksepäin. - Mitä siinä minua tuijotat, tuhahti Prinssi, olet niin rumakin.
- Mutta sinä olet sitäkin kauniimpi, ihasteli sammakko. – Anna minun istahtaa hetki sinun komealla kädelläsi, se rukoili prinssiä.
Prinssin tuli sääli sammakkoa, kun se oli niin rumakin, ja nosti sen kädelleen. Tuskin sammakon koivet olivat koskettaneet Prinssin kättä, kun siitä putkahti esiin kuvankaunis prinsessa. Prinssi ei saanut silmiään irroitetuksi ihanasta neidosta.
- Miten suloinen oletkaan. Tule vaimokseni, hän kosi viipymättä.
Niin he viettivät komeat häät, jonne kaikki sammakotkin oli kutsuttu. Heille tarjottiin kuninkaanlinnan suihkulähteellä suussa sulavia etanoita ja kovakuoriaisia. Ja kaikki olivat niin iloisia. Ja morsian oli niin kaunis, ja prinssi niin onnellinen, että sydämeen koski. En saata ikinä unohtaa niitä häitä, huokasi sammakkovanhus pyyhkien silmäkulmiaan.
Muutkin sammakot huokasivat lumoutuneina eivätkä enää tehneet pilkkaa Prinsessasta. – Kerro lisää, he pyysivät.
- Eihän siinä ole paljoakaan kertomista. Prinssi ja hänen prinsessansa elivät onnellisina. Usein he kesäiltoina kävelivät käsi kädessä tähän lammen rantaan. Myöhemmin he toivat tänne pikku prinssit ja prinsessatkin. Ja yhä uudestaan ja uudestaan nämä halusivat kuulla vanhempiensa ihmeellisen tarinan. Ja vartuttuaan aikuisiksi tulivat hekin vuorostaan tänne haaveilemaan. En yhtään ihmettelisi, jos Prinsessakin vielä joskus näkisi rannalla oman puolisonsa.
- Siinäs kuulitte, sanoi Prinsessa.
Samassa lammen rantaan ajoi pieni poika punaisella polkupyörällään. - Paljon niitä onkin tässä, poika tuumasi nähtyään sammakot. - Minkähän näistä ottaisin.
- Ota minut, kurnuttivat kaikki sammakkoneidit ihastuneina. Jokainen niistä oli äkkiä kuninkaallista sukua ja kuvitteli oitis muuttuvansa liehuvahelmaiseksi prinsessaksi, kun prinssi vain hiukan koskettaisi häntä.
- Ota minut, pyysi Prinsessakin. - Vähän nuori sinä kyllä olet ja muutenkin vaalea ja viileä. Mitä Sinä oikeastaan sammakkoprinsessalla tekisit!
- Pyh, sammakko kuin sammakko. Sinua minä en ainakaan ota, kun Sinulla on niin kummalliset puheet.
- Etkö sinä sitten olekaan se prinssi, jota olen odottanut koko ikäni?
- Prinssejä ja prinsessoja. Pyh. Likkojen kotkotuksia. Etkö sinä tiedä, että tämä on tasavalta?
- Tasavalta? Ihmetteli Prinsessa, ja kyyneleet valuivat pitkin sen vihreitä poskia.
Poika ei kuitenkaan sitä säälinyt, vaan kaappasi käteensä ihan toisen sammakon ja sanoi sille naureskellen: - Tänä iltana pääset sisareni sänkyyn. Ja sitten hän polki tiehensä punaisella polkupyörällään.
© Ritviecav
Kommentit